Vuonna 1989 ahkeran painostamisen ja vonkumisen (tässä kohtaa äitini korjaa siis "pitkällisen harkinnan") jälkeen meille tuli ensimmäinen berninpaimenkoira. Sillä sopimuksella että muu, metsästä ja kadulta kerätty zoo, sai lähteä. Ensi rakkautemme Fin & S Mva Janipan Astaire, elikkä kotoisammin Reetu, veikin meidät sitten niin syvälle bernintuoksuiseen maailmaan, että mustavalkoruskeitten aurinkolasien lävitse on katseltu maailmaa siitä lähtien.

Ensimmäinen narttupentu meille tuli vuonna 1995, Alpenbach Liselotte, alias Nelli. Nyt pyörii tässä kotosalla Nellin tyttö Ada (Fin Mva R. Aitonainen), tyttären tytär Sohvi (R. Douhustiina) ja Sohvin siskonpoika Wilhelmi (R. Extemporekku). Kennelnimi hankittiin -97. Ensin laitettiin kennelnimianomukseen hienoja englanninkielisiä nimiä, ja kun kaikki nimet olivat jo menneet muille kasvattajille rupesimme miettimään jotain omaperäisempää, ja kun ollaan kööri tässä Suomen ja Ruotsin rajalla niin siitähän se ajatus sitten lähti.

Kasvattajakurssi ja sen jatkokurssi on käytynä ja toivon mukaan jatkuvaa oppimista tapahtuu koko ajan. Onneksi on tukijoukkoina mm. vanhempia ja viisaampia kasvattajia joiden puoleen voi tenkkapoon tullessa kääntyä. Kasvatustavoitteita: toiveena on että pennut jotka meiltä lähtevät kasvaisivat mukavissa kodeissa mukaviksi perheenjäseniksi. Olisivat kaikin puolin rodunomaisia, varustettuja valloittavalla luonteella (äly olisi plussaa) sekä myös ulkoisesti kauniita ja tasapainoisia eikä vain omistajan ja kasvattajan silmissä vaan myös näyttelykehissä kehtaisi pyörittää, ja tietysti että terveinä saisivat elää, touhuta ja harrastaa pitkän iän. Sekä myös että osaisimme valita oikeat koirat jalostukseen, sekä vastuuntuntoiset hyvät uudet kodit pennuille. Tavoitteena pidämme myös että ei tehtäisi samoja virheitä turhan montaa kertaa, ja että pysyttäisi realistisina ja avoimina, muistettaisi että tämä on mukava harrastus.. niin meille kun karvaisille ystävillemmekin.

Koiriemme kanssa pääasialliset harrastukset ovat: kotona möllistely, sohvalla makoilu, talon ympäri ravaamis kilpailut, touhotus ja vouhotus, tuijottaminen ja kuonolla tökkiminen ruokapöydässa (puolin ja toisin) , keskustelutuokiot sekä ulkona kisuaminen ja lenkkeily. Silloin tällöin innostutaan talvisaikaan ottamaan ahkio ja jotain muuta vedettävää mukaan jäälle ja ainakin kerran vuodessa täytyy päästä tekemään kunnon vaellus tuntureille tai metsään. Näyttelyissä on juostu vaihtelevalla menestyksellä.. lähes kaikkea ollaan viety kotiin; niin keltaista nauhaa kuin sitä punavihreääkin.

Meistä emännistä vielä sen verran että olemme äiti (Anitta) ja tytär (Susanne). Anitta on röntgenlääkärinä Länsipohjan keskus sairaalassa..(ja tietysti tarpeen tullen ultrailee myös ihmisten lisäksi omat ja naapurin koirat), ja minkä nyt töiltään (ja karvaiselta perheeltään silloin kun allekirjoittaneella on muita kotkotuksia) ehtii, mm. pelaa golfia, käy kalassa ja matkustelee. Itse olen ammatiltani Luonto- ja eräopas, ja koirien kanssa sekä erikseen luonto on myös monella lailla harrastuksena. Muu harrastaminen on nykyisin piirtelyä, tanssia, runojen rustaamista, sekä matkustelua. Aloitin juuri taas uudet opinnot jotka vievätkin minut kauas puolen maapallon päähän muutamaksi vuodeksi, Uuteen-Seelantiin opiskelemaan eläinten diplomi-luontaishoitajaksi (Holistic Animal Therapies) Näin ollen tämä touhuaminen täällä Suomessa minun osaltani hetkeksi hiukka hiljenee, kesäisin pyrin kuitenkin tulemaan koto-Suomeen pariksi kuukaudeksi. Mutta, yhteydenottoja kyllä kaivataan kasvattien omistajilta ja muilta ystäviltä myös toiselle puolen palloa.
:o) Susse